Joulu on mennyt ja vuosi vaihtunut . Jesse varmasti ollut kaikkein kiltein, koska sai niin paljon lahjoja . Yhteensä 10 pakettia . Jesse sai possunkorvia, possun korvapuusteja, kenkäluita, pehmoleluja, aktivointilelun, koirankeksejä ja namitikkuja eikä se omistajakaan täysin lahjoitta jääny vaikka puhetta oli, että mitään ei osteta muuta kuin koiralle. Omistaja sai suklaata, kalenterin Jessestä (kaverit teetti) ja kannettavan tietokoneen, jota en siis osannu todellakaan odottaa .

 

Eilen sitten vaihtui vuosi ja sitä olin juhlistamassa Jessen ja kaverini Virpin ja hänen koiriensa Miisan ja Pepin kanssa Kakolanmäen koirapuistossa. Jessehän ei välittäny missään vaiheessa mitään rakettien paukkeesta ja raketteja pelkäävä Miisakaan ei niistä koirapuistossa välittäny, kun oli muuta puuhaa . Kakolanmäeltä oli kyl hieno kattella kaupungin ilotulitusta. Sitten kierrettiin vielä mäen toiselle puolelle ja katteltiin sieltä yli kaupungin ja arvailtiin missä mitäkin mahtaa sijaita . Vanha vankila loi omaa tunnelmaansa vuoden vaihteeseen. Tuli mietittyä mitä ihmiskohtaloita sen muurit kätki sisälleen. Siellä ne Suomen vaarallisimmat vangit on istuneet. Harmi, jos Turun kaupunki meinaa muuttaa sen rakennuksen asuinpaikoiksi. Onhan sillä vankilalla kuitenkin oma historiansa. Mun mielestä se vankila kuuluu sellaisenaan siihen mäelle. Miksi eivät muuttaisi sitä museoksi . Oon siellä vankilassa joskus koulun puolesta opintokäynnillä vieraillutkin ja kolkon näköinen paikka se oli sisältäkin, mut eihän sitä vankien missään 5 tähden hotellissa tartte asuakaan. Parhaiten jäi mieleen ne harmaat kiviseinät ja jalkaraudoissa kulkevat apaattisen näköiset vangit, joiden mukana kulki vartioita. Jäi kyllä mieleen myös ne iloiset bilistä pelaavat vangit . Rakkautta se vankila ei kauheesti sisälle kätkeny, se näkyi  vangeista ja kaikilla ei tainnu uskoakaan elämäänsä olla. Paljon vihaa ja katkeruutta varmasti, mutta jotenkin se vankila rakennuksena antoi sen kuvan, että uskoa ja toivoa siellä on kuitenkin ollut. Iso risti vankilan katolla loi jo sen uskon ja toivon tunteen, että on ollut mahdollisuus uuteen elämään tuomion istumisen jälkeen.